top of page

Voimauttava Omakuva

Kukaan meistä ei ole täydellinen tai koskaan valmis, juuri se tekee minusta minut ja sinusta sinut. Keskeneräisyydessä ja epätäydellisyydessä on jotakin tavattoman kaunista, siinä on ihmisyys ja elämä. 

 

Ihmisyyteen kuuluu myös kipuilu itsensä hyväksymisen kanssa. Voimauttavan omakuvan avulla on mahdollista vahvistaa itsetuntoa ja omaa identiteettiä, katsoa itseään hyväksyvämmin ja lempeämmin. Tulla nähdyksi ja näkyväksi. 

 

Valokuva voi oikein käytettynä olla korjaava monellakin tapaa ja eheyttää meissä rikki mennyttä.  Uskon myös, että erilaisten usein näkymättömienkin tunteiden näkyväksi tekeminen valokuvan avulla eheyttää ja voimaannuttaa. Omakuva voi olla myös apuna surun ja menetyksen työtämisessä esimerkiksi läheisen menehdyttyä tai avioeron kohdalla. 

 

Voimauttava omakuva on monipuolinen ja monisäikeinen väline itsen ja omien tunteiden näkyväksi tekemiseen ja työstämiseen. Se voi olla yksinkertaisimmillaan omakuva jota katsot hyväksyvästi, rakastavammin tai syvempi ja aikaa vievempi prosessi jonkin rikki menneen äärellä, tai mitä vain näiden väliltä. 

"Kuvissa on voimaa. Kuvien tunnelmat tavoitan vielä vuosien jälkeen. Niistä
tulee hyvä olo. Kymmenen vuotta ja liian lihavasta tytöstä oli kasvanut
nainen, vahva, itsensä tiedostava, ylpeä naiseudestaan... valokuvien avulla.
Kiitos Jonna"

Voimauttavan omakuvan pohjana on Miina Savolaisen kehittämä voimauttavan valokuvan menetelmä, lue lisää www.voimauttavavalokuva.net .  Olen opiskellut voimauttavaa valokuvausta Miinan opissa ja käynyt itse läpi oman voimauttavan valokuvan prosessin. Koulutukseltani olen lähihoitaja ja sosionomi, joten kanssani voit turvallisesti kohdata valokuvien mahdollisesti herättämät tunteet.

 

Kysy lisää jos kiinnostuit! 

Terveisin,

Jonna 

jonna.anelma@gmail.com

_G4A8328_edited.jpg
bottom of page